Mihin voi luottaa?

Luottamustani Jumalaan testataan eri tavoin. Uimaan en uskalla.

Aikoinaan uskoon tulon jälkeen minulle sanottiin, että voin ”hypätä uimaveteen”. Vesi kyllä kannattaa. Sitä olenkin sitten pohtinut (ja opetellut) kymmeniä vuosia. Olen nimittäin erittäin huono uimari, ensinkään en pysy pinnalla, vajoan, jos en ”ui”. En tänäkään päivänä käsitä, miten joku pystyy kellumaan – rentonakin.

Luin jostakin, että kun oikein pinnistelemme, kun pyrimme rukoilemaan jotakin, se on eräänlainen painopisteen siirtymä, sivuun tai jotain. Siirtymä voi olla niin hiuksen hieno, ettemme huomioi omia motiivejamme. Ehkä odotamme armolahjan kautta tulevaa ymmärrystä tai tietoa, tai vastauksia. Pyrkimys luottaa toimivaan armolahjaan voi olla harhaan vievää. Luottamus Jumalaan korvataan sillä, ja käytetään hengellistä valtaa väärin.

Tärkein asia, jota jatkuvasti opiskelen, on Jumalan tahdon ja läsnäolon vakuuttaminen itselleni: minulla ei ole mitään hätää, Hän on Kaikkivaltias, Hänellä on kaikki hallinnassa. Elämäni tulisi olla vain ja ainoastaan Jumalan nimen kirkastamista eli tuotan kunniaa Nimelle, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi. Kaikki muu tulee ikään kuin bonuksena. Ne vastauksetkin.

Muuan asia, jota olen myös pohtinut, on asiat, joita viemme rukoilemalla Taivaan Isälle. Selitämme (ikään kuin Hän ei tietäisi!), että tätä ja tätä tarvitaan, tuo ja tuo ihminen sairastaa, näistä puuttuu vähän vielä, tarvitaan lisää rahaa tai uusi auto. Kuulin erään saarnan, jossa vakuutettiin, että meidän Isämme on rikas, Häneltä saamme yltäkylläistä – siis tarpeeksi kaikkea.

Eli ”siellä laatikossa on rahaa, ota sieltä niin paljon kuin tarvitset!"  - No, mihin tarvitsen ”niin paljon”, on eri asia. Pyyntöjeni ja rukousteni painopiste on oltava kohdallaan. Siinä sitä onkin oppimista.

Niin. Kysehän on oikeastaan luottamuksesta. Ja odottamisen sietämisestä.