Ajattomuudesta. Elätkö tänään elämän elämää.

                                                                                              

Todennäköisesti ajan ja hiljaisuuden merkityksen syvällisimmän kokemuksen on kokenut Richard Wurmbrand, kuten moni muu samanlaisen kokemuksen läpikäynyt kristitty tähän päiväänkin mennessä. 

Olen lukenut kirjaa Kärsimyksestä voittoon, enkä voi olla tekemättä muistiinpanoja ajan käsityksestä, josta tämä kärsinyt kirjoitti. Hän muistelee kirjassa elämäänsä Romaniassa 1990-luvun alussa.

Kirjasta:

”Kuinka helppoa onkaan sen ottaa vastaan lunastus, jonka elämässä aika on eri jaksoina. Voin saada syntini anteeksi ja päästä taivaaseen, koska uskon, että Jeesus kauan sitten kuoli puolestani.” 

”Meidän ajattomuuden kokeneiden laita oli toisin. Kaikki oli nykyisyyttä. Myöskään Golgata ei kuulunut menneisyyteen vaan oli nykytapahtumaa. Oli ikään kuin Jeesus seisoisi edessäni ja sanoisi: ’Olet tehnyt syntiä… Otatko vastaan tämän uhrini sinun puolestasi vai pidätkö parempana kantaa syntisi itse?’ - - Pietari, Johannes ja Magdaleena eivät varmaankaan ottaneet vastaan Kristuksen mennyttä uhria vaan uhrin nykyisyydessä tai lähitulevaisuudessa. - -  Ei ole koskaan ollut tarkoitus, että Hänen kuolemansa puolestani tuottaisi minulle lunastuksen, piste. Hänen kuolemansa jälkeen ei voi panna pistettä, ei edes pilkkua.”

Rm6:5,6 Sillä, jos me olemme hänen kanssaan yhteen kasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa, kun tiedämme sen, että meidän vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu, että synnin ruumis kukistettaisiin,  niin ettemme enää syntiä palvelisi…

- Tällä ymmärtääkseni Wurmbrand tarkoittaa, että on OLLA ristiinnaulittu yhtäkuin preesens: tapahtuu koko ajan, voimassa kaiken aikaa.

Luterilainen pastori, kristitty juutalainen eli vuosikausia eristysvankina eri vankiloissa: ”Siellä ollessani menetin kaiken tajun ajasta. Eristysselleissä meillä oli vain yksi ikkuna käytävään, ei yhtään ulospäin. Emme voineet erottaa yötä päivästä. Jatkuvasti paloi sama hehkulamppu.  - … ei ollut mitään tuntiohjelmaa, jonka mukaan vankeja herätettiin, heille annettiin syötävää… Kun tätä jatkuu vuosikausia, synnyttää ajattomuus henkisen tilan, joka on järjelle käsittämätön. Meidän aisteillamme ei ollut mitään havainnoitavaa. Vallitsi täydellinen hiljaisuus. – emme …koskaan kuulleet ääntäkään, edes kuiskausta. Ei ollut mitään nähtävää. Unohdimme että oli värejä. Haju oli … se lamautti hajuhermot. - … ruoka oli mautonta ja huonoa ja aina samaa. Mielemme ei saanut mitään viestejä aisteilta. Logiikka ei täällä enää toiminut.”

Wurmbrand jatkaa juutalaisen taustansa ymmärryksellä:

” Raamatun hebrea ei tunne meidän aikamuotojamme: minä syön, minä söin… Jumalan lasten ei pidä viipaloida aikaa pieniin osiin: menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus. Tämä ajan jaotteleminen ei ole järkevää. Menneisyys ei ole vain mennyttä; se elää hyvin voimakkaasti nykyisyydessä ja kantaa mukanaan iloa ja surua. Se tulee elämään myös tulevaisuudessa. Tämän päivän ja huomisen perustana on se, mitä menneisyydestä on koostunut.”

”Ajattomina me olemme eläneet samanaikaisesti todeksi Kristuksen kärsimyksen, hänen ylösnousemuksensa… Kuolema ei ole loppu. Ajattomina elimme myöskin elämän jälkeistä elämää.”

*

Miten kestää sekoamatta tällaista hiljaisuutta ja ajattomuutta? Miten kestää, kun syytökset ovat pahinta valhetta? Kuinka Wurmbrand ja hänen kaltaisensa kestävät?  Onko muita vaihtoehtoja kuin yliluonnollinen rakkaus ja joka tulee kohti ikuisuuden ja ajattomuuden hetkessä.

Joku voi huokaista, että käsityksemme taivaan ajasta voi olla tylsää, pitkästyttävää, kun se kuuluu käsitteeseen ikuista. Koska me ”viipaloimme” aikaa, johon liitetään ajan kuluminen, emme kaipaa ikuista olemista. Elämme aika pienellä paikalla.  - Entä jos sitten ikuisessa olotilassa olisi mahdollista harmitella, että olisinpa elänyt toisin – jos olisin tiennyt? 

Millä tavalla elämää pitäisi elää, mitä muuttaa, jos jo NYT on ikuinen tapahtunut?

Lähde: R.Wurmbrand, Kärsimyksestä voittoon, Stefanus-lähetys Ry, 1996, s.90-93

Viitan tupsuvoimaa

Ja siellä oli nainen, joka kaksitoista vuotta oli sairastanut verenjuoksua ja lääkäreille kuluttanut kaiken omaisuutensa, eikä kukaan ollut voinut häntä parantaa. Tämä lähestyi takaapäin ja kosketti hänen vaippansa tupsua, ja heti hänen verenjuoksunsa asettui. Ja Jeesus sanoi: "Kuka minuun koski?" (Luuk.8:43-)

Jeesus oli juutalainen, jolla oli yllään juutalaiseen tapaan vaippa tupsuineen. Hän ei siis hyljännyt perinnäissääntöjä. Mutta eikö olekin ihmeellistä, että tupsuissa olisi voimaa.

On muitakin kohtia, jotka vahvistavat asiaa, Markus kirjoittanut näin:

Ja missä vain hän meni kyliin tai kaupunkeihin tai maataloihin, asetettiin sairaat aukeille paikoille ja pyydettiin häneltä, että he saisivat koskea edes hänen vaippansa tupsuun. Ja kaikki, jotka koskivat häneen, tulivat terveiksi. (Mark.6:56)

Sekin on ihmeellistä, että Jeesus tunnisti, että hänestä lähti voima. Jos oikein muistan, tupsuilla oli tärkeä tehtävä uskonnollisissa rituaaleissa.

… sukupolvesta sukupolveen tehtävä itsellensä tupsut viittojensa kulmiin ja sidottava kulmien tupsuihin punasininen lanka.  Ne tupsut olkoon teillä, että te, kun ne näette, muistaisitte kaikki Herran käskyt ja ne täyttäisitte, ettekä seuraisi sydämenne ettekä silmienne himoja, jotka houkuttelevat teitä haureuteen; niin muistakaa ja täyttäkää kaikki minun käskyni ja olkaa pyhät Jumalallenne. (4.Moos 15:38-40)

Siis muistin toiminnasta on kyse. Minä laitan joskus langan sormen ympärille, jotta muistan jonkun asian. Ehkä pitäisi olla kunnon tupsut puseron helmassa, kun muisti tahtoo olla huono ajoittain. Jumalan sanaa pitäisi muistella ja miettiä päivittäin, että osaa myös välttää joitakin asioita. Siitä lähtee voimaa elämään ja terveyteen.