Ei tarvitse etsiä kelpaamista, koska sillä ei todista
mitään eikä kenellekään. Miksi pitäisi tehdä itseään toisille näkyväksi,
huomatuksi, hyväksytyksi?
Siis mihin?
Joka tapauksessa en kelpaa, vaikka mitä tekisin tai
osaisin. Enhän edes tiedä sitä mittaa, jolla joitakin asioita mitataan. – Kukaan ei tiedä!
Sehän on vain yritystä vastata malliin, johonkin, mitä
OLETETAAN vaadittavan.
”Rakasta tuntemattomuutta ja mitättömän mainetta. Karta
sitä, että ihmiset sinut tuntevat.” Tuomas
Kempiläinen (1) vakuuttaa, ettei ole hyväksi olla (liian) viisas / tietävä / oppinut; on parempi esittää tietämätöntä ja opetella olemaan
se, jota ”ei pidetä minkään arvoisena”. Tämä tekee hyvää ihmiskunnian edessä. Se
tekee hyvää itsetunnolle: saan olla vapaa kaikista vaatimuksista ja ihmispeloista. Saan
luvan palata alkuun, itseni kokoiseen persoonaan.
Yksinäisyyttä tulee sietää, on pystyttävä
kestämään yksinäisyyden tunnetta.
Tarkoittaa, ettei voi takertua toiseen ihmiseen ja hakea korvaavia asioita. Tästä
näkökulmasta yksinäisyys ei olekaan haitta vaan se on osa luonnetta ja
persoonallisuutta. Lepo ja hyväksyminen itsessä sellaisena ”kuin se on”, on perustaltaan
lähtökohta elämään ja olemassaoloon – tarkoitus itsessään.
Carpe diem. Hetkeen tarttuminen on kykyä
irrottaa mieli väärällä tavalla sitovista asioista. Vääriä uskomuksia kannetaan elämän eväsrepussa, tai vedetään
perässä kivirekenä. Sydämen kyllyys on, mitä suu puhuu: niin kuin ajattelet
sellaiseksi tulet…
”Niin totta kuin
minä elän, sanoo Herra, aivan niin kuin te olette minulle puhuneet, niin minä
teille teen.” 4.Ms
14:28
Loppujen lopuksi, miten moni meistä uskoo valheita
itsestään, niitä, joita tulee ihmisten sanomisista, ja miten niitä sitten
työstetään ajatuksissa ja tehdään mitä kummallisimpia johtopäätöksiä: en kelpaa... tässä sitä ollaan… masentaa…
ahdistaa olla olemassa… Kun en olekaan täydellinen... eikä uskonikaan ole
ihmeitä tekevää...
Elämä on vaatimuksista ja
kelpaamisen tavoittelusta poisoppimista. Kelpaamme Jumalan edessä. Hän kun on
tehnyt meidät vanhurskaiksi Jeesuksen sovitustyöllä. Ja se riittää oikeasti!
”Ruumiin, mielikuvituksen, älyn tai minkään muunkaan osamme vihaaminen
tai pelkääminen ei ole kristillistä. Jos koko ihminen on kerran uhrattu
Jumalalle, ei ole enää kovin ajankohtaista riidellä tämän tai tuon kyvyn
arvosta” (C.S.Lewis)
Laajeneminen on rakkauden toteutumista, mikä poistaa kelpaamattomuutta ja ihmispelkoa; voin laajeta vain ulospäin – en voi käpertyä sisäänpäin – suhteisiin, luottamuksessa.
”Ihmispelko panee
paulan, mutta Herraan luottavainen on turvattu.” Snl.29:25.
”Tee avaraksi
telttasi sija, levennettäköön sinun majojesi seinien kangas. Älä säästele!
Pidennä telttaköytesi ja vahvista vaarnasi. Sillä sinä olet leviävä oikealle ja
vasemmalle…”
Jes.54:2,3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti