Ajan takaa, kauemmas katsomisen taidosta (Tommy Hellsten,Kirjapaja, 2011)
Jotakin kirjasta, joka koostuu lyhyistä novelleista. Niin
maukkaita ajatuksia, tuntuvat elävän minussa vahvasti, vaikka paljon on tuttuja
näkökulmia. Jaan poiminnat kolmeen eri tekstiin. Tässä eka.
Hän väittää, että rakkauden vastakohta ei ole viha,
koska silloin ei ole ymmärretty rakkauden sisintä merkitystä. Häpeä on
rakkauden vastakohta. Sehän toimii, koska hyljätty kokee häpeää: hän on jäänyt
paitsi rakastetuksi ja nähdyksi tulemista. Häpeä taas koetaan heikkoutena, kelpaamattomuutena. Ja. Siitä on helppo jatkaa suorittamiseen, siis hyväksynnän hakuun. Viestihän
oikeastaan kuuluu: näe minut, rakasta minua. Syvin tarpeemme on tulla
kohdatuksi, nähdyksi ja kuulluksi (35). Torjutut tunteet ovat uppoutuneet
syvälle persoonallisuuteen, ”sisäiseen varjojen maahan.”
”Ihminen ei
suostu näkyväksi ja haavoittuvaksi, ellei hän koe saavansa jostain rakkautta,
joka muodostaa turvan” (150).
Minuuden löytäminen kuuluu keski-iän toimenkuvaan, tutkittava elämää jossa elää. Jos ei
uskalla, tulee kieltäneeksi kipeät tunteet, ei ota oireita ja hälytysmerkkejä tosissaan. Silloin taantuu ja voi huonosti. Elämän ”matkalaukkuun” (45) on jäänyt, kulkee mukana,
mm. todellinen (piilossa?) minuus. Moni ei uskalla tutustua laukkuunsa ikinä,
pelkää, ettei kestä.
Jokin tiedostamaton ilmoittaa itsestään
reaktioina toisen tunteeseen, käytökseen tai luonteeseen. Mitä ei hyväksy
itsessään, se ärsyttää toisessa (105). - Kuinka
näet rikan, joka on veljesi silmässä, mutta et huomaa malkaa omassa silmässäsi?
(Lk.6:41) - Reaktiot ovatkin itsessämme olevaa piirrettä ja oireita. Olisiko tunteensiirtoa? Pitää muistaa, että siellä kätköissä on myös hyviä asioita, lahjoja, kykyjä, jotka eivät
ole saaneet koskaan lupaa ilmetä, ja ne pyrkivät tunkeutumaan tietoisuuteen.
Minkähän takia pelkäämme kohdata tietoisuuteen
pyrkiviä tunteita; eiväthän ne voi vahingoittaa ihmistä itseään?
Tästä päästäänkin kateuteen. Hellsten väittää
kateuden tunteen kertovan ihmisen omista asioista. Kannattaisi siis kuunnella kateuttaan.
Itse asiassa se jokin haluaa tulla osaksi minuutta ja
elämää. Se on sellaista, mikä ei ole saanut hyväksyntää – joskus, jostain syystä. Hienoa tässä ajatuksessa on, että ihailemani piirteet toisessa ovat minussa itsessäni jo olevia, tunnistamattomina.
Kuinka ihmeessä voisin olla auki itselleni, jotta
löytäisin nuo aarteet! Tätähän Raamatussakin luvataan: "Minä annan
sinulle aarteet pimeän peitosta, kalleudet kätköistänsä, tietääksesi, että
minä, Herra, olen se, joka sinut nimeltä kutsuin, minä, Israelin Jumala." Jes.45:3
Miksi sitten pitää ahdistua!
 |
| Tien vieressä |
