Jossakin on ilo

JOSSAKIN ON ILO (Furman & Valtonen)  -kirjasta löysin muutaman pohdittavan:

* Meitä ei vaivaa asiat vaan se, mitä niistä ajattelemme.

* Mikä olisi päällimmäinen ongelmasi? [yksi masentumisen syy muuten] 

* Ja miten voisit toimia toisin, niin ettei se hallitse ajattelua ja/tai tekemistä?

* Ootko varma, ettei ole muita vaihtoehtoja… xxx…asiaan?  
- -  Keksi strategia – vaihtoehto, jota voisit harjoitella - - 

Keskustelin erään ystäväni kanssa ”vaihtoehdoista”. Tulimme siihen tulokseen, että kun tarpeeksi kauan on kestänyt elämän vaikeuksia, ei pelkät ”vaihtoehdot” riitä. Ongelmaa ei saa siirrettyä ns. sivuun. Vaikka päällimmäisen ongelman tunnistaakin, sen poispaneminen, strategian löytäminen ei toimi kuin teoriassa. Mikä siis neuvoksi?  ”Ehkä masennus ei olekaan sairaus. Ehkä se on oire tunteesta, ettei saa tai ansaitse sitä sosiaalista arvostusta, jonka jokainen tarvitsee voidakseen hyvin” (142).

Jos ihminen itsepäisesti toimii vanhalla tavalla, uupuu. Masennuksen ”voittaminen” on myös prosessi, joka vie aikaa; eikä lääke paranna sitä (49). Pelkillä lääkehoidoilla vain turrutetaan se uutta luova voima, joka etsii ilmaisukanavaa masennuksen alla. Lääke toimii ”kemiallisena kainalosauvana” (49) kunnes pysyy omilla jaloillaan pystyssä. Erik Ewalds sanoi taannoin jossakin, että masennus tai kriisi on merkki siitä, että vanha ei toimi enää - se on "harjoituskuolema".

Tulisi erottaa masentuneen mielen ajatuksista hengellinen kriisi. ”…uskonnolliset kysymykset ovat merkittävä osa ihmisten mielenterveyttä. Uskonnon avulla ihmiset saattavat parantua vakavistakin masennusongelmistaan…” Sielullinen tuska saattaa muistuttaa masennusta (94-95). Syyllisyyden tunnetilasta ihminen yrittää päästä eroon, toisaalta ei ehkä huomaa erottaa sitä synnintunnosta. - Luin jostakin, että jos ihminen etsii kristinuskon Jumalaa, olisi hänet ohjattava johonkin terapiaan – Freud muun muassa näin aikoinaan. Ateistinen maailma tarjoaa hoidoksi vaikkapa joogaa. Mutta näillä toimilla vältetään vain varsinaisen ongelman tunnistus ja käsittely!

 *

Auttajatkin voivat epäonnistua, kuten erään kärsijän "ystävät":
"Sillä te laastaroitte valheella, olette puoskareita kaikki tyynni. Jospa edes osaisitte visusti vaieta, niin se olisi teille viisaudeksi luettava!"  (Job 13:4.5)

Loukattu ihminen haluaisi itse päättää millä tavoin vääryys tulisi hyvittää. Miten vaikea onkaan hyväksyä, ettei Jumala estänyt tapahtumia – Hänhän on Kaikkivaltias. Kuinka Hän sallii kaiken tapahtua – jostain syystä! 

Entä, kun ei ole ketään joka pyytäisi anteeksi?

Niin se vaan on - kuuluu elämään - vanhojen huonojen ajatuskulkujen ja -tapojen muuttuminen on pitkällinen prosessi. Vanha ura ei kovin helposti katoa. Anteeksianto on sielun paranemista, jonka aikana masennus helpottuu. Anteeksi pitää sallia myös itselle, ei tarvitse olla täydellinen. Ja jossain vaiheessa ihmettelee, mihin se kipu katosi ja miten on mahdollista, että näen taivaan sinen. Ja olo kuin olisi tullut luolasta ulos aurinkoon ja hengissä.

Lähde:

 JOSSAKIN ON ILO, Furman & Valtonen, Lyhytterapiainstituutti, 2000

Toinen uskoo

Puhuttu lupaus, Sana, hedelmöitti Marian munasolun Hengen kautta. Eikä tyttö itse tehnyt asian kanssa mitään, antoi kyllä luvan vaikka ei varmasti ymmärtänyt, mikä oli homman nimi – siinä hetkessä.

Samoin tapahtuu ihmisen pelastumisessa: Hengen kautta syntyy Kristus sisimpäämme. Pieni uskon siemen istutetaan henkeemme ja se saa kasvaa täyteen mittaansa ajan kanssa. Olennaista on, että ihminen antaa luvan.

Jumala loi sanalla maailman. Kun perusteellisesti mietin luomista, löydän erään ytimen, mikä ihmisessä on ”Luojan kuvan kaltaista”. Kun sanon sanan, sitä ei ole ollut ennen, jokaisella sanalla syntyy uutta, se saa elämän puhuttuna ja toteuttaa sen. Kuitenkaan ihmisen sana ei luo maailmaa kuten Luojan sana. Mutta meidän sanamme luovat ”maailmoja”, me haavoitamme tai rakennamme ihmissuhteissa.

*

Jumalan Pojassa tulee ilmi ihmisen aito luonto, alkuperäinen, puhdas, ja näemme oman tarkoituksemme tutkiessamme Jeesuksen tapaa.  

Meitäkin kutsutaan alkuperäiseen suhteeseen, josta Jeesus, jolle olemme antaneet luvan, huolehtii uskon siemenen kasvusta. Alkuperäistä on se suhde, johon ihminen istutettiin Paratiisissa. Todella tarkoittaa antautumista: ”Tapahtukoon minulle kuten sanot,” ja ihminen luo sanoillaan uutta itselleen.

Emme me itsellemme pesää tee. Meissä on Toinen joka uskoo. Hän asuu minussa. Hän on suurempi kuin se mikä on maailmassa!