Pilkkaajia on aina olemassa...

... kaikesta huolimatta...

Ja ennen kaikkea tietäkää se, että viimeisinä päivinä tulee pilkkapuheinensa pilkkaajia, jotka vaeltavat omien himojensa mukaan ja sanovat: "Missä on lupaus hänen tulemuksestansa?(2.Pt.3:3,4) 

On arvioitu, että Nooan arkin rakentaminen olisi kestänyt ehkä sata vuotta. Sinä aikana ehtii tapahtua ja tieto levisi: olipas uutinen! Uteliaitten ihmettelyt, miksi mokoma jättiläinen rakennettiin kuivalle maalle, kun vettä ei ollut lähimainkaan. Kansa tuli varmasti tietämään syyn rakentamiseen! Pilkka lisääntyi ja elämäntavat muuttuivat. Ihminen reagoi juuri näin, kun hän pelkää.  Kaikki mitä oli joskus kuvitteluissaan mielikuvia luonut, syvissä ajatuksissaan salassa pohtinut, luonut maailmoja mieleensä – ja haluaisi toteuttaa. Ryhdyttiin siis elämään ”kuin viimeistä päivää”, kaikki oli yhtäkkiä sallittua. Mitä väliä? Ennen kuin tuho tulee, ennen kuin kaikki loppuu, että ehtii ”nauttia elämästä”.

"Katso, tämä oli sisaresi Sodoman synti..." (Hes.16:49,50), johon Pietari vastaa: "Ja hän poltti poroksi Sodoman ja Gomorran kaupungit ja tuomitsi ne häviöön, asettaen ne varoitukseksi niille, jotka vastedes jumalattomasti elävät" (2.Pt.2:6).

Tuhoutumisen – kaiken loppumisen – pelossaan ihminen alkaa toteuttaa ”unelmiaan”. Joittenkin ”unelmien” esteenä harmillisesti on moraali ja eettiset arvot, jonkun muun määrittelemänä. Hädän hetkellä – tuhon kynnyksellä moraalilla ja omantunnolla ei ole valtaa. Eihän lopun jälkeen ole mitään, eikä syntiäkään; se ja syyllisyys jää uskonnolliseksi ongelmaksi. Sehän on jonkun muun "syy” – Nooa voi miettiä sitä!

Ja tässä tapauksessa syyllinenhän oli Nooa! Syyllinen, koska rakensi arkkia, joten häntä sai pilkata. Arkki kuvannee tuhoa, se oli kuin Jumala, joka ei olekaan rakkaus.

Kun ihminen luopuu ihmisyyteen kuuluvasta arvostaan, moraalistaan ja vastuustaan, hänestä tulee ”alhainen”, jota Saarnaajakin ihmetteli: Ihmislasten tähden se niin on, jotta Jumala heitä koettelisi ja he tulisivat näkemään, että he omassa olossaan ovat eläimiä... Ihmisillä ei ole mitään etua eläinten edellä, sillä kaikki on turhuutta.(3:18-20) - Ihmisestä tulee eläin, luomisjärjestyksessä alempiarvoinen. 

Niin Sodoman kuin Nooan kylissä tiesivät kuitenkin totuuden. Siksi he olivat vastuussa mitä seurasi: luodun elämän tuhoutuminen ja Jumalan viha syntiä kohtaan. "Sillä tietensä he eivät ole tietävinään..." (2.Pt.3:5-7)

*

Ajattele itse

Kyllä näemme, mitä maassa nyt tapahtuu – sen ymmärtää jokainen, joka ajattelee itse. Oikeus työnnetään takaperin, ja vanhurskaus seisoo kaukana, sillä totuus kompastelee torilla, suoruus ei voi sisälle tulla... Herra näki sen, ja se oli hänen silmissänsä paha, ettei ollut oikeutta. (Jes.59:14,15)

– Totuus? – niin, eikö olekin vain yksi totuus. Miksi jokaisella olisi oma totuutensa ja kenen totuus on paras?

Jumala on mustasukkainen ihmisen hengestä, Hän omistaa kaiken elämän. Ehkä tulisi rukoilla kuten Aabraham: "Älköön Herrani vihastuko, että puhun vielä tämän ainoan kerran. Entä jos siellä on kymmenen?" (1.Ms.18:32  )

– Onhan Suomessa nämä kymmenen? Jotka etsivät totuutta.

Minulla ei ole ketään

MINULLA EI OLE KETÄÄN –viesti tosiasiassa on, että tarvitsen jonkun, joka tekee minut ehjäksi. Yksinäisyyden voi poistaa vain se, joka sen on aiheuttanutkin, joku, jonka voin omistaa. Yksinäinen hakee jotakin, joka poistaisi yksinäisyyden. Tämä on kova vaatimus toiselta.

Yksinäinen on siis kokenut hylkäämistä, torjuntaa, loukkaamista, pettymystä. Hänellä on oikeus kokea yksinäisyyttä. Jos vanhemmat ovat osallisia tähän, kukaan muu ei voi täyttää syntynyttä tyhjiötä; se on lapsen kokemus – nimenomaan aikuisena. ”Vahva” ja ”päteväkin” voi tuntea itsensä yksinäiseksi. Ihminen käy epävarmaksi olemassaolostaan.

Yksinäisyyden tunne on, ettei ole ketään – tosiasiassa ei ole yhteyttä. Syntyy eristäytymistä ja turvattomuutta, tunteita kielletään tai tukahdutetaan. Puhutaan torjunnasta: itsesääli, sex.asiat, pakeneminen riippuvuuksiin, depressiot, aggressiot.  – N.75 % tunteistamme, jotka kohdistamme toiseen ihmiseen, kuuluisivat todennäköisesti vanhemmillemme (Kristeri, 2011).

Yksinäisyyden tunnetta voi sävyttää katkeruus, ylpeys, itsehalveksunta ja syyllisyys. Meitä yksinäisiä on hiljaisia, torjuttuja, kiusattuja, on menetyksiä ja epäluuloa. Me jäämme helposti kehällisen ajattelutavan vangeiksi. Meillä kaikilla on epäluulomme! Yhteydenottaminen voi tuntua vaaralliselta.

 *

Tämähän tuottaa kipua

Yksinäisyyden tunteelle täytyy sanoa kovat sanat, koska se on väärä uskomus: ”Sinulla ei ole ketään, kun et ketään huoli!”  Yksinäisyyden tunne estää löytämästä ystävän, se on syy! Yksinäisyydestä vapaudutaan suostumalla. Voihan sen myöntää toiselle ja ilmaista yhteyden tarpeensa. Me muutkin kaipaamme yhteyttä, sehän pitäisi  ottaa huomioon. Meidän pitäisi kaikkien tulla ulos omasta yksinäisyyden kuplasta, tyhjiöstä, joka hyvin usein on harhaa. Tarvitaan vain vähän rohkeutta.

Näe toinen ihminen

Suunta on itsestä ulospäin. Pitäisi oppia näkemään ja tunnistamaan toisen ihmisen persoona, se, mikä heijastuu ulkoisesta olemuksesta, sisäinen ihminen. Hyvä ihmissuhde syntyy molemminpuolisessa  vapaudessa ja kunnioittamisessa.

Valittu yksinäisyys voi olla hyvää, jos se ei ole pakenemista.

* *

”Jos vain voisin löytää yhden… täydellisen ystävän, niin silloin olisin onnellinen…” – ihminen valehtelee itselleen näin. Hän tarvitsee Kristusta ja uskallusta kohdata oman yksinäisyytensä kivut ja syyt. 1)

* *

Minä tiedän, etten koe enää yksinäisyyttä minuudessani. Suostuin haavoittuvaksi, tunnustin tarpeeni. – Se on riski, mutta vain siten löytää yhteyden! Löysin yhteyden ensin olemassaolooni ja sitten Jumalaan. Uskon, että kaikki ihmiset ovat tietoisia sisällään olevasta syvästä kaipauksesta, jota mikään katoava tai luotu ei tyydytä.

Kaipaus

Senkin huomasin, ja ehdotan lukijalleni, että jos sisimmässäsi on kaipaus, johon mikään ei ole auttanut, etkä löydä ketään täyttämään tarvetta, todennäköisesti olet etsinyt väärästä suunnasta.  Sitä varten on risti. Poikkipuu ihmisten yhteyteen ja pystypuu ylöspäin yhteyteen, sovintoon Isän kanssa.

Lähteet:

G. Eldstad, Tunne itsesi…, Perussanoma, 2000

Irene Kristeri, Tule lähelle, mene pois,  2011

Pehr Carpentier, Kohtaaminen, Gummerus, 2002

A.McGrath,C.S.LEWIS – Elämä

1) Frank Lake, Johdatus kliiniseen teologiaan, Vapaa Evankeliumisäätiö, 1968